Melkein joka ilta tuntuu treeneissä menevän, harmi vaan ku ulkona on sen verran kylmä ettei aivan kaikkea voi Ujon kaa tehdä, en halua että sille jää mitään mielikuvia että jokin on ikävä tehdä Esim. viimeviikolla maahanmenot teki huonosti ulkona, yleensä tekee ne ok. Muutenkin olen miettinyt että tehdään aina vaan seuraamista ja jääviä jne, toki ne ovat tärkeitä alokasta ajatellen, mutta välillä voisi tehdä muutakin. Työn alle on otettu merkki ja seuraavaksi ohjatun suunnat. Vaikkakin tämä ehkä on "ajanhaaskausta", tuskin ikinä kisataan avoa korkeammalla, mutta yhdessä tekeminen on se tärkein, eikös joo?
Mutta viimeviikkoisissa treeneissä ei mtn ihmeellistä, kunhan vaan hinkattu. Yritetty leikkiä ja lopettaa ajoissa ennekuin kyllästyy. Ja se loppuu kuin seinään kun niin tapahtuu.. Testataan pitämällä treenilyhyenä ja pienissä pätkissä, sitten autoon tauolle. Käytetään Roksua ärsyttimenä jne.
Muutenkin keskittymisessä on parantamista, tänään varasti hypylle (mut se ei haittaa kun hyppy on ollut vielä epävarma) ja noudolle. Kapuloita poimii suuhunsa kesken seuraamisen jos vaan pongaa kapulan. Saakohan sitä ikinä keskittymään tarpeeks? Ja paikallaoloa se ei varmaan ota tehtävänä, haistelee helposti eikä tunnu välittävän huomautuksista. Nostaa nenä maasta kun astun kohti, mikä taas on varmaan palkitsevaa. Täytyy siis keksiä tähän jotain..
Rocky se vaan kasvaa, tässä jätkä on 4,5 kk. <3
Vähän näitä seisotus kuvia on vaikea ottaa! Meillä on muuten mätsärit lauantaina Roksun kaa. Täytynee treenata.. ;)
Rockylla on ihana tyttis, basenji neiti Hertta 1w. Heettu on tosi huippis kun se aina jaksaa painia ja leikkiä. Se on vähän hassu kun ei hauku tai vingu, mut oon mä vähän tainnu saada opetettua sitä tavoille. Mut me puhutaan samaa kieltä! Hertta innostuessaan sanoo RUUUU! ja mähän sanon kans. Lisäks multa saattaa saada hymyn. Hertta juoksee tosi kovaa, oon joskus nähny sen vapaana. En oikein pysyny perässä! Herttis on tosi huippu tyyppi ja me voitas painia koko työpäivä!
Ihania kuvia! Heettu ja pikku-Rocky <3
VastaaPoistaSiiiis eiiiii, tätä melkein itkusti kaikki sun jutut :´), -Ihana!! jatka samaa rataa :). ja voi noita meidän Urpon ja Turbon kuvia :D, ei voi kuin nauraa... huippu pari kertakaikkiaan <3.
VastaaPoistaVoi Marsa älähän nyt, onko meidän treenit niin surullista luettavaa? :D Urpå<3Turbå
VastaaPoista