sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Treenausta

Tänään oltiin uuden toko ryhmän treeneissä. Olipa kiva ryhmä, ja pullaakin tarjolla, ei valittamista. Ujon kanssa BH juttuja. Alkuun otin jäävät ja hlö ryhmän palkattuna. Oli kivassa vireessä ja jäävät meni hyvin, aika pieni apu oli enää eteentulossa. Hlö ryhmässä meinas vähän haistella. Toisella kiekalla ei. Sitten tuli puhetta, että oonko tehny ilman palkkaa koko kaaviota, no en oo. Tein sitten vielä kaavion ilman palkkaa, ihan koko seuraminen ei mahtunu halliin, ja tein vahingossa molemmat hlö ryhmät lopuksi. Mutta Ujo oli tosi kiva! Tuntui kivalta ja vire pysyi hyvin. Okei ei seuraaminen täydellistä ollut, jossain kohtaa vähän hyppäs mua vasten ja Karun herkkujen ohi kävellessä jätätti, mutta minä tykkäsin. <3

Tehtiin alussa yhteinen paikkamakuu x2. En palkannu kertaakaan kummassakaan, vähän haisteli ja muutama piip, muuten hyvä. Sitten tehtiin vielä yks paikalla olo kun Poppis oli kentällä ja oli hyvä häiriöt, ei ongelmia, hyvin pysyi! Hyvä mieli jäi siis näistä treeneistä.

Lopuksi Rokin kanssa touhuilua. Kiertoa lelulle, muisti vaikka ei olla tehty piiitkään aikaan. Muutama perusasento harjoitus (tiistaina ei osannut oikein tulla perusasentoon, nämä siis teho treeniin) ja seuraamista. Matto hajuineen meinasi kiinnostaa. Huomautin näistä, se on kyllä vilkas koira kun se kerkiää huomata niin paljon asioita..
Tehtiin myös hyppyä, lähinnä stoppia ja Rokihan tajus. Ekaa kertaa siis hyppyyn yhdistin pysähdyksen. Toimi aika hyvin, palkkasin namilla ja muutaman kerran pysähty väärin päin kun odotti palkkaa. Mutta selvästi ymmärsi mitä se stop tarkoitti. :)

Ujo kävi lonkkakuvissa ja tulos on A/B ja kyynärät 0/0!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti