keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Tokottelua

Tänään aamusta Mamin kaa suunnistajalle. Ujo kentälle makamaan ja Tepolle kehätarkastus ja luoksepäästävyys. Teppo on aina paha häiriö Ujolle joten vähän piippiä tuli. Muutama minuuttinen makuuta, kerran kävin huomauttamassa kun venkuili.

Ujon kanssa noutoa. Otin ensin läheltä kapula suussa sivulle tuloa ja sitten heitin kapulan ja kun oli lähellä sanoin vielä Sivu. Hyvin teki, sivulle istui ensin vinoon mutten puuttunut tähän. Viimeinen kerta oli suora.
Luoksetulon pys pitäisi harjotella. Kokeilin ensin muistaako edes mistä kyse ja ei oikein jarruttanu. Täytyy siis muistutella stoppeja.
Sitten hyppyä. Pysähdystä. Hyppää helposti vinoon oikealle ja tepsuttaa pysähdyksessä. Mutta eipä olla päästy tekemään hyppyä juurikaan kesä aikana joten muistuteltava. Täytyy itse miettiä tuota lähetys paikkaa ettei ohjaa sitä sinne oikeaan ja muistaa palkita vasempaan. Ja Rokihan hyppää myös oikeean reunaan joten siihen kiinnitettävä huomiota.
Loppuun vielä avon kaket. Teki ok, ei mitään nopeimpia vaihtoja mutta reagoi jokaiseen käskyyn.

Oon katsonu Ujon BH muutamaan kertaan ja eihän siitä tule kun hymy huulille,hölömö pilkku. <3






Rokki. Alkuun stoppeja vauhdista. Toimi aika hyvin. Sitten hypylle. Muutama tosi hyvä pys tuli, pari kertaa kerkes töpsyttää.
Sitten jäävät. Seisominen hyvä, mutta maahan meno hukassa. Helpottettuna teki, selvästi nyt sekoittaa millon haluan mitäkin kun maahanmeno aina ollut varma. Varmemmaksi siis molempia käskyjä ja ehkä tehvätä erillään toisistaan.
Lopuksi vielä kontakti harjoitus, Mami teki helppoja häiriöitä. Tässä vielä harjoiteltavaa, mutta palkkasin hyvistä pätkistä.

Kiitos Mamille kuvaamisesta ja seurasta. :)





1 kommentti: