perjantai 19. elokuuta 2011

Missä mennään?

Pitäiskikö tämän blogin kirjoittaminen aloittaa vaikka siitä mitä tällä hetkellä kuuluu? Ujon kanssa ollaan tänä kesänä aloitettu jälki sekä päästy toko ryhmään.

Jälki on lähtenyt hyvin käyntiin. Se oli uutta molemmille ja ajattelin että siinä voi hyvin käydä myöskin niin että ei pilkkua kiinnosta yhtään. Olen kuitenkin yllättynyt miten hyvin Uikku on sen hoksannut. Jäljellä ollaan jo siinä vaiheessa, että vain lopussa on palkka. (yleensä myös alku pätkällä) Vielä kun itse oppisi kävelemään järkevästi ja ei polkujen päältä.. ;)

Tokossa meillä oli ennen kesää pidempi tauko. Käytiin viime kesänä alkeiskurssi, mutta itsekseen ei ole ollut motivaatiota treenata. Nyt on kiva ku on ryhmäpaikka ja ohjaaja paikalla. Lisäksi olemme olleen tokon kesäkurssilla Annen ja Katjan ohjauksessa.
Tavoitteeksi tokon kesäkurssille oli asetettu sivulle tulo (käsky varmaksi ja selväksi koiralle), seuraamista myös pidempiä pätkiä sekä motivaation ylläpito.
Sivulle tulo on parantunut, ja yleensä tullaan oikeaan aseentoon. Jos tulee vinoon tms yleensä osaa myös korjata toistetulla käsky sanalla. Seuraaminen on vielä alussa.. n. 4-5 askelta mennään. Se on mukavuus alue. :D

Tänä kesänä on myös tullut yllätävä ongelma, Ujo ei aina leiki. Tämän on ollut todella outoa koska tähän asti ei oo ikinä kieltäytyny leikistä. Olen ostanut montamonta uutta lelua ja on niin päivästä kiinni millon leikitään ja millä lelulla. Ruuan suhteen taas pilkku on paljon ahneempi.

Tänään kävin tekemässä lyhyen jäljen nurmelle. Laitoin vain loppuun palkan ja muutamia kulmia. Alussa lähti toiselle jäljellä, mutta lähti niin varman oloisesti etten edes tajunnut tätä heti. Löysi pian kuitenkin oikean jäljen, vähän oli meno haparoivaa, selvästi nurmella oli paljon harha jälkiä. Mutta oikea jälki löytyi ja loppuun päästiin. Seuraava jälki olisi tarkoitus tehdä sunnuntaina, silloin taidan laittaa nameja, jotta oikea jälki varmistuu. Viime aikoina on ollut muutama vaikeampi jälki, joten väliin voisi tehdä helpomman nami jäljen, ja hakea varmuutta, ainakin itselle!

Pahoittelut valmiiksi kaikista tulevista kirjoitusvirheistä ja epäselvästä tekstistä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti